Elokuvat
Urheilu ja terveys
Kurssit ja koulutukset
Kirjallisuus
Messut ja markkinat
Museot ja näyttelyt
Seminaarit, luennot ja kokoukset
Teatteri ja tanssi
Retket ja opastetut kierrokset
Musiikki ja viihde
Lähipäivinä tapahtuu
Museot ja näyttelyt
Yleisöopastus uudessa Idän henkisyys-näyttelyssä Tikanojan taidekodissa Sunnuntai 19.5.2024 klo 13:00 Tikanojan taidekoti Kaikille avoimet opastetut kierrokset, ru klo 13 ja su klo 14. Kierros sisältyy museon pääsymaksuun. Kierroksen aikana tutustumme äskettäin avattuun Idän henkisyys-näyttelyyn. Tikanojan taidekodissa toukokuussa avautuva näyttely esittelee ’idän henkisyyden’ vaikutusta Suomen taiteeseen. Näyttelyssä on nähtävillä kulttuurihistoriallista esineistöä ja noin sata teosta 1800-luvun lopulta nykypäivään. Näyttelyn on kuratoinut taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen. Mielikuvat idän syvästä, henkisestä viisaudesta ovat kiehtoneet länsimaissa eläneitä ihmisiä jo pitkään. Näyttely valottaa näiden mielikuvien historiaa ja osoittaa, miten esimerkiksi jooga, itämainen tanssi sekä idän viisaiden opetukset ovat vetäneet taiteilijoita puoleensa 1800-luvun lopulta lähtien – ja miten innostus idän henkisyyteen näkyy heidän taiteessaan. Näyttelyssä on esillä muun muassa Akseli Gallen-Kallelan taidetta sekä hänen matkoilta keräämiään esineitä. Kolonialismin varjoissa Eurooppaan tuotiin runsaasti eksoottista esineistöä, joka päätyi usein osaksi museoiden kokoelmia ja ateljeiden sisustuksia. Näyttelyssä nostetaan esiin idän henkisyyteen liittyvien mielikuvien ongelmallisuutta, mutta myös taiteilijoiden aitoa halua ymmärtää ja oppia toisista kulttuureista. Näyttelyssä nähdään myös laaja kattaus vaasalaissyntyisen Ilona Hariman teoksia, jotka ovat aiemmin jääneet vähälle huomiolle. Lue lisää...

Sunnuntai 19.5.2024 klo 8:00 - 16:00
Tellushalli
FF Jaro Dobra Cup
FF Jaron perinteinen kevätturnaus Tellushallissa.
Urheilu ja terveys
Sunnuntai 19.5.2024 klo 10:00 - 11:00
Aava Kertun Kotitila, 65930 Södra Vallgrund
Alpakkapatikka
Rauhallinen kävelyretki alpakoiden kanssa metsään (2km)
Retket ja opastetut kierrokset
Sunnuntai 19.5.2024 klo 10:00 - 13:00
Kauppatori, läheltä patsasta, Vaasa
Sunnuntaikävely
Sunnuntaisin 10 km:n kävely kauppatorilta
Urheilu ja terveys
Retket ja opastetut kierrokset