Elokuvat
Urheilu ja terveys
Kurssit ja koulutukset
Kirjallisuus
Messut ja markkinat
Museot ja näyttelyt
Seminaarit, luennot ja kokoukset
Teatteri ja tanssi
Retket ja opastetut kierrokset
Musiikki ja viihde
Lähipäivinä tapahtuu
Museot ja näyttelyt
Ja se sota oli kauhia Ja se sota oli kauhia pureutuu Halkokarin kahakan 170-vuotispäivän inspiroimana taistelun tematiikkaan. Sunnuntai 19.5.2024 klo 11:00 - 16:00 Roosin talo Ja se sota oli kauhia on saanut inspiraationsa paikallisesti merkittävästä Krimin sodan taistelusta, vuonna 1854 käydystä Halkokarin kahakasta. Sodasta Itämerellä kertovan Oolannin sota – kappaleen lyriikoiden siivittämänä näyttely johdattaa katsojia sodankäynnin tunnelmiin. Näyttely pureutuu taistelun teemaan esittelemällä Kokkolan kaupungin kokoelmiin kuuluvia teoksia. Esillä on sotiin liittyviä, mutta eri lähtökohdista kumpuavia tulkintoja useilta aikakausilta. Osa näyttelyn taiteilijoista on kokenut sodan kauhut henkilökohtaisella tasolla, osa dokumentoi näkemäänsä ja lukemaansa, kun taas osa protestoi taiteensa keinoin. Osa on toiminut taidekentän marginaalissa tuottaen sotakuvastoa taistellen samalla sopivuudestaan olemassa olevaan muottiin. Kamppailut piirtyvät eteemme moninaisin tavoin ja haastavat meitä pohtimaan niiden kautta aukeavia mielenmaisemia ja muistikuvia. Ja se sota oli kauhia nostaa esille muun muassa Veikko Vionojan talvisota-aiheisia hiili- ja lyijykynäpiirustuksia, Sigurd Wettenhovi-Aspan isänmaallisuutta uhkuvia kuvia Suomen sodasta sekä Jaakko Valon pasifismista kumpuavia näkemyksiä sodankäynnistä. Josef Wittlichin ensimmäistä maailmansotaa naiivilla pop-taidemaisuudella kuvaavat maalaukset ovat syntyneet muiden kuvien ja historiankirjojen innoittamina, ITE-taiteilija Ilmari Salmisen kollaasitekniikkaa hyödyntävissä teoksissa esiintyvät puolustusvoimien suurnimet lehtikuvaleikkeiden muodossa. Näyttely pitää sisällään sensitiivisiä ja vaikeitakin aspekteja, se kannustaa pohtimaan ja tarkastelemaan sotakuvien kaanonia. Näyttelyssä ääneen pääsevät sotilaspukua taisteluissa kantaneet, siitä haaveilleet sekä aseista kieltäytyneet. Mikä näyttäytyy milloinkin soveliaana kuvauskonventiona, on aikakaudesta, kulttuurista ja persoonasta riippuvaista. Näyttelyn on kuratoinut K.H.Renlundin museon taideamanuenssi Katriina Meller. KUVA: Josef Wittlich, Sivukuva japanilaisesta ja kreikkalaisesta sotilaasta lippuineen, 1970–1975. Elke ja Werner Zimmerin lahjoituskokoelma, K.H.Renlundin museo. Kuva: Anna Katriina Puikko/KHRM Lue lisää...

Sunnuntai 19.5.2024 klo 8:00 - 16:00
Tellushalli
FF Jaro Dobra Cup
FF Jaron perinteinen kevätturnaus Tellushallissa.
Urheilu ja terveys
Sunnuntai 19.5.2024 klo 10:00 - 11:00
Aava Kertun Kotitila, 65930 Södra Vallgrund
Alpakkapatikka
Rauhallinen kävelyretki alpakoiden kanssa metsään (2km)
Retket ja opastetut kierrokset
Sunnuntai 19.5.2024 klo 10:00 - 13:00
Kauppatori, läheltä patsasta, Vaasa
Sunnuntaikävely
Sunnuntaisin 10 km:n kävely kauppatorilta
Urheilu ja terveys
Retket ja opastetut kierrokset